Vistan sivupalkista löytyvä lämpömittari näyttää Shanghain lämpötilaksi kahtakymmentä, ja nyt tuntuu ensimmäisen kerran viileältä. Ajoittainen viima kun vielä rannikkoseudulla sijaitessa osuu kohdille, niin saa melkein jo hytistä. Mutta kai tämä silti on vielä luksusta Suomen vastaavaan tilanteeseen verrattuna, ja ainahan lyhythihaisen paidan voi pidempään vaihtaa. Suorastaan järkyttävää :)

Luennoilla on alkanut ymmärtämään kiinalaista yhteiskuntaa jo jonkin verran. Käsitän jo jotenkin konseptin, jonka avulla sinänsä kehityskelpoisesta ihmistaimesta taannutetaan kaikki vapaaseen ajatteluun ja luovuuteen viittaava alkioaines, jonka jälkeen tilalle istutetaan oikeaoppisen, yhteiskuntakelpoisen kansalaisen ohjelmointi. Kun tunnilla opettajalla on käynnissä Powari, jonka tekstejä hän innolla kirjoittaa sana sanaan uudelleen taululle, ja porukka istuu suosiolla hiljaa, ja yrittää ymmärtää jotain, kokee jotain sanoinkuvaamattoman maagista. Kaikkea toistetaan aivan kuin yritettäisiin opettaa avaruusfysiikkaa apinalle, tai ainakin sinänsä yksinkertaiset asiat jäsennellään niin olemattomasti, että vaikutus on aivan samanlainen.

Kun tällä mallilla kasvatettu, auktoriteetin sanan kritiikittömästi totuutena käsittävä massa sitten aikanaan työelämään astuu, ei esimiehellä tarvitse olla kovin suurta luonteista karismaa tai lahjakkuutta saadakseen viestinsä perille. Tämä saattaa tietysti olla hieman kärjistetty esimerkki, mutta silti tällainen yksilön aliarviointi on melkoisen kirosanasta.

Kaiken avautumisen keskellä pitänee nostaa esiin jotain positiivistakin. Paikallinen sanomalehtijournalistiikan taso on ainakin China Daily-lehden osalta osoittautunut kelvolliseksi. Huikealla noin 15 sentin sijoituksella saa laadukasta tietoa ainakin sen verran, että ei tarvitse kiroilla on-off-tyylisesti toimivan netin kanssa uutissivuilla ja pysyy jotenkuten sivistyneen maailman rattaiden kyydissä. Netti tosiaan kohottaa verenpainetta, kun sähköpostin lähettämistä voi kuvata pieneksi taisteluvoitoksi.