Kellon ollessa paikallista aikaa kaksi (ei huolta, en ole rappiolla sillä huomenna ainoastaan aamulla kiinaa) nettiä selatessa, se viimein iski - koti-ikävä. Tai ei oikeastaan, sillä mieleeni vain palasi jotenkin tuoreen ruisleivän maku. Tarkalleen ottaen jälkiuunileivän maku, varsinkin kunnon kinkkupäällysteen kera. Paikalliseen pullaleipään verrattuna jotain aivan jumalaista. Mistäköhän tuota saisi tänne lennätettyä?

Kulttuurishokkimallin ensimmäinen vaihe, kuherruskuukausi, on nyt siis ohi, ja on siirrytty kulttuurishokin puolelle. Eli taitaa mennä viikonloppu kieltä lukiessa ja nuudeleita maistellessa. Tästä se henkinen kasvaminen vasta alkaakin.