Näköjään aika pitkä aika edellisestä tekstinpätkästä. Ilmeisesti ei ole tapahtunut mitään ihmeellisempää, tai sitten olen ollut näennäisen kiireinen, enkä tästä syystä ole istahtanut maailmanmenoa pohtimaan. No, kai se tästä taas vähitellen lähtee.

Kopiotorilla kävin tuossa yhtenä päivänä taas ja varsinkin Qi Pun marketilla meno on melkoisen uskomatonta. "Marketti" koostuu siis ainakin kolmesta tavaratalosta, jossa jokaisessa lienee vähintään 4 kerrosta, joissa ilmeisen laillista kopiotavaraa kaupitellaan pienistä liikkeistä. Kama on melkein samaa jokaisessa, joten kovin montaa uniikkiesinettä ei silmään osu. Qi Pu:lla kiertelevää kuluttajaa ovat aina valmiina auttamaan iloisen avuliaat kauppa-apulaiset, verenimijät, piraijat, koijarit...olkoon nimike sitten mikä tahansa, aina löytyy ystäviä. He siis roikkuvat hihassa, yrittävät houkutella niin puheella kuin raivostuttavalla tökkimisellä omiin kauppoihinsa ja varsinkin haukkuvat kilpailevien kauppiaiden tuotteita. Ilmeisesti nämä harjoitusnyrkkeilysäkeiksi varsin hyvin soveltuvaiset kaverit saavat jotain provikkaa, jos saavat väen ostamaan mainostamaansa liikkeeseen.

Juuri jatkuvan kyttäämisen ja verbaalioksennuksen takia Qi Pu:lla käyminen käy hyvin urheilusuorituksesta väsyttävyytensä puolesta. Silti, ilmeisiin syihin pohjautuvan edullisuuden vuoksi siellä pitää yhä uudelleen käydä. Tosin yhtenä iltana kiertelin kanssatoveri Miksun kanssa pienten vaatepajojen liikkeitä yhden suuremman ostoskadun varjoissa, ja sieltä löytyykin vähän korkeampaan hintaan erikoisempaakin printtiä. Pitää paremmalla ajalla lähteä vielä metsästämään sinne tosimielellä.

Ilmeisesti kaikella on tarkoituksensa, kuten jossakin puuduttavassa tv-mainoksessa mainitaan, niin myös Tiimiakatemian Powari-sulkeiskoulutuksella. Suoraan paperista lukeminen on aina tönkköilyä pahimmasta päästä, ja onnistuinkin mielestäni välttämään sen suht hyvin, kun esittelin ryhmämme tuotosta Kungfutsen opetusten ja suomalaisen yhteiskunnan ja kulttuurin välisistä samankaltaisuuksista. Englanniksi esittäminen on aina haasteellista, ja varsinkin suhteellisen minimalistisista muistiinpanoista säveltäen. Viimeisestä tekijästä saa tosin syyttää itseään, mutta silti taas ihan mukava opinpaikka.

Romaani taisi juuri alkaa, joten turha sitä on kai keskeyttää. Tietysti juttujen pätkiminen pienempiin, loogisempiin asiakokonaisuuksiin palvelisi lukijaa ja helpottaisi selkiyttämään pääpointteja, mutta nyt itsekkään tekstintuottajan oikeuksilla en niin tee. Siis kävimme eilenillalla pienellä porukalla paikallisella jazz-klubilla nauttimassa laadukkaasta, hieman mustalaisvaikutteita poimineesta, jazzmusiikista. Paikalle päästyäni bongasin bändin nimestä termin "Reinhardt", mikä herätti tietynlaisia tuntemuksia, jotka lopulta osoittautuivat lopulta oikeiksi. Orkesterin taiteellinen johtaja oli Lulo "Djangon pojanpoika" Reinhardt, Djangon taas ollessa eräitä suurimpia jazzmusiikin(termeistä ja genreistä voi aina tapella) kitaravirtuooseja. Jos nimi ei kuulosta tutulta, ei kyseinen musiikki luultavasti tulisi iskemäänkään vaikka otsaan hakkaisi, mutta silti kova jätkä, kaikki tyynni.

Itse bändikin soitti hyvin. Itse pidin varsinkin toisen kitaristin kontribuutiosta, teknisesti puhdasta ja melodiallisesti rikkaan oivaltavaa soittoa.  Oikein mainio keikka, ja ko. bändin ilmeisesti heittäessä jonkinlaista minirundia täällä Shanghaissa saattaa joutua katsastamaan uudelleenkin, jos aika ja paikka kohdilleen osuvat.

Shanghaissa tapahtuu muutenkin populaarikulttuurin saralla. Muumio 3-leffaa kuvataan kai piakkoin jossain päin kaupunkia, ja extrojakin etsitään, mutta saattaa olla vaikea päästä mukaan. Steve Buscemikin oli bongattu kaupunkilta jonkin Nanking joukkomurha-leffan tiimoilta, joten kaikenlaista täällä tuntuu koko ajan tapahtuvan.